tiistai 31. tammikuuta 2012

QR-koodi

  Tässä on minun ensimmäinen QR-koodini!

Google Docs

Jaaa heipsan! Teinpäs sitten ekan tiedoston google docsiinkin!
Klikkailkaa!

 https://docs.google.com/document/d/191RixjPUqAUtyAtxJTVln4BT5otTHNbBnGpTbESu1qw/edit

Sosiaalinen ohjaaminen verkossa

Sosiaalinen kontakti?

Verkossa oleva sosiaalinen vuorovaikutus on erilaista kuin face to face vuorovaikutus.
Tämä voidaan perustella sillä,

että kun ihmiset ovat kontaktissa toisiinsa verkon kautta, he eivät näe toisiaan, jolloin eleet ja ilmeet jäävät suoraan keskustelusta pois,

ja sillä, että verkossa ihminen saa itse päättää, kuinka verkossa esiintyy, millä nimellä, millä sanoin ja kuvauksin sekä mitä kertoo itsestään.


Mitä perusteita sille, että nuorisotyön pitäisi siirtyä verkkoon?

Nuorisotyön pitäisi laajemmin siirtyä verkkoon, koska nykynuoria on helpompi sosiaalisesti vahvistaa verkkomaailmassa. Nykynuoret viihtyvät verkossa ja sieltä heidät usein löytää.
Nuorisotyöltä voisi saada apua esimerkiksi nettikiusaamiseen, jota tapahtuu paljon ja usein tiedostamatta. Nuorisotyö voisi ilmoittaa ajankohtaisista nuoria koskevista asioista ja saada nuoria kannustamaan uusiin haasteisiin ja elämäntilanteisiin.

Omat vahvuuteni verkkonuorisotyötä ajatellen; 

Olen sosiaalisesti lahjakas keskustelija ja kuuntelija. Tykkään auttaa ihmisiä parhaani mukaan ja tukea heitä. Omasta elämästä löytyy todella paljon kokemuksia, joista olen saanut erilaisia näkökulmia moneen asiaan. Pidän itseni ilmaisusta monin eri tavoin; näyttelemällä, valokuvaamalla, musisoimalla jne. Voisin hyvin kuvitella itseni joku päivä jossain chatissä juttelemassa nuorille ja olla pohtimassa heidän kanssaan heidän asioitaan. Ehkä tämän alan valitseminenkin kertoo siitä, että olen oikeasti kiinnostunut nuorten asioista.



Verkkonuorisotyötä vielä täällä!

Naamakirjan ihmeellinen maailma

Teilläkin on varmasti facebook-profiilit?

Jep, niin mullakin. Oon tässä tehnyt havaintoja ihmisten facebookissa julkaisemista kuvista, videoista ja profiilipäivityksistä. 

Mitä kaikkea olenkaan pistänyt silmälle. 

Kuvat;
-rasismisia
-liika paljastavia
-huumeita, alkoholia
-elänrääkkäys
-epätasa-arvoa  

Videot; 
- lyhyet pätkät
- sekoilut
- epäselvää
- ei sisällä aihetta ylpeilyyn

Profiilit;
- pienet yksityiskohdat
- todella yksityistä
-päivityksiä todella usein
-sisäpiirijuttuja

Facebookissa, kuin muutenkin netissä, ihmiset julkaisevat itsestään paljon asioita. 
Mielestäni on jokaisen oma asia, mitä he haluavat tuoda muille ihmisille esille itsestään ja tuttavapiiristäänkin. Jos haluat kertoa koko maailmalle hauskoista ajatuksistasi ja vaikka viimeyön sekoiluista, niin tee se. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että kaiken mitä nettiin pistät, myös pysyy siellä. Ikuisesti. 

On kuitenkin karmivaa huomata, mitä kaikkea ihmiset julkaisevat netissä. Kuinka yksityisasioita he haluavat toisille jakaa? Ehkä ajatuksena, että esim. facebookissa tuttavapiiri saa vain tietää siitä. Mutta ethän voi estää sitä tietoa kulkemasta vielä kaveripiiristäsi eteenpäin.  

Kaikilla on oikeus päättää itse, mitä haluaa tuoda toisille julki eikä kukaan voi tulla tiellesi estämään toimintaasi. Pidä siis järki päässä ja mieti mitä nettimaailmalta  haluat!



 

    
                 

Verkkonuorisotyön mahdollisuuksia ja haasteita

Kukapa nuori ei käyttäisi verkkoa?

Nykypäivisin melkein jokainen nuori käyttää verkkoa jollain määrin ja siitä johtuen nuorisotyönkin on pitänyt alkaa pohtia omaa toimintaansa verkkomaailmassa nuorille.
Verkossa toimiikin  jo useita nuorille suunnattuja sivuja eri järjestöiltä ja toimijoilta. Kunnallinen nuorisotyö on sekin, jo laajasti mukana nuorten verkkomaailmassa. Verkossa tehdään siis paljon vuorovaikutuksellista auttamis- ja kasvatustyötä.


Verkkomaailmassa nuorille annetaan mahdollisuus tulla kertomaan huolista ja muista askarruttavista asioista ja puheenaiheista luotettaville aikuisille. Taataan ajatus siitä, että nuoret voivat saada tukea, apua ja turvaa heitä koskevissa valinnoissa ja asioissa myös verkossa, kuten heillä on mahdollisuus saada sitä reaalimaailmassakin. 


Ajattelen siis itse, että kaikella tällä on tarkoitus tavoittaa nuoria myös siellä missä he viettävät aikaansa. Nuorten voi olla helpompi jutella heitä koskevista hankalista asoista  nuorisotyöntekijälle näin, kun ei näe kasvokkain sitä, jolle asioistaan puhuu. Nuorelle ei siis tule välttämättä niin isoa kynnystä siitä, uskaltaako puhua tuntemattomalle henkilölle kun voi itsekkin pysyä nimettömänä. 


Haasteina ovat kuitenkin se, miten nuoria löytää laajasta verkkomaailmasta, kun tarkoituksena ei ole tyrkyttää nuorille apua, vaan antaa heille mahdollisuus tulla itse avautumaan asioistaan. Nuorisotyöntekijöille tämä tuottaa siis haasteita siinä, kuinka he myös mainostavat itseään sopivuuden rajoissa verkkomaailmassa.




 

maanantai 30. tammikuuta 2012

Wowowoou wonderland!

Moikka!
Mira täällä kirjoittelee elämänviisauksia. 
Noei, ainaki jotain sinnepäin. Koulun kautta jouduin siis tämmösen blogin pistään alulle ja tästä sitä alotellaan.
Syksyllä 2011 aloitin opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi ja täällä pohdin aika paljon omaan alaan liittyviä juttuja. 

Mira kiittää ja kuittaa! Tervetuloa lukemaan te innokkaat!